21.3.2007

Vuodet vierivät, kielot kukkivat...

Kasvujakso tulee nyt. Kaikki suhdejutut jäävät paikoilleen, tarina jatkuu suoraan viimeksi tapahtuneista käänteistä. Uutta jaksoa pukkaa sitten, kun teiniraskaushackin uusin versio on ilmoittautunut. Lisäksi tarvitsisin apua yhden toisen jutun lataamisessa, vapaaehtoiset ilmoittautukoon.

Kuninkaalliset:

Odette Aurelia kasvoi erittäin, erittäin kauniiksi neitokaiseksi saaden perhetavoitteen. Odette on lempeä ja ujo, ja rakastaa lapsia.
Myös Maria Elisabeth kasvoi saaden hieman karskimmat piirteet, mutta sievä hän silti oli. Hänen luonteeseensa kuuluu siisteys ja vakavuus, myös satunnainen marisijuus.

Siskojensa tapaan myös pikkuinen Henrik kasvoi pojaksi, komeaksi sellaiseksi.

Tuleva kruunupääkin kasvoi Kielonmutkan halutuimmaksi miehenaluksi. Olihan Frans-Josef komea ja rikas, leikkisäkin.
Bellinit:

Yvonne Bellin peri juonikkaan äitinsä kauniit kasvonpiirteet. Hän oli ihana luonteeltaankin, ja hänen äitinsä olikin erityisen ylpeä hänestä.
Kaksoissiskonsa mukaan myös Adella kasvoi. Hänestä ei tullut niin kaunista, eikä hän kovin viisaskaan ollut. Hän oli aina valittamassa kaikesta, eikä suonut vanhemmilleen kovinkaan paljon ylpeyttä.

Toisetkin kaksoistytöt kasvivat, ensimmäisenä Ludovika. Hänestä tuli röyhkeä lapsi, joka suuttui heti jos ei saanut haluamaansa.

Gisele oli toista maata. Hän oli kuin Yvonne, rauhallinen ja ystävällinen, kauniskin.
Prewett:
Perheen nuorimmainen, Kathrina Lucia, kasvoi hurmaavaksi lapseksi. Vaikka hän oli hieman itsekeskeinen, oli hän muille aina ystävällinen ja vilkas.

Veljensä Kaarlokin tunsi jonkinlaista ylemmyyttä, muttei yhtä selvästi. Hänestä tuli komea, melkein yhtä komea kuin Frans-Josefista.
Perheen palvelustyttö, Liina, kasvoi myöskin. Hänestä tuli yllättävän kaunis, ja olosuhteiden pakosta hänen luonteestaan muotoitui ujo ja siisti.
Ruusulaakso:

Kaksospojat Viljami ja Vilho kasvoivat suloisiksi, hämmästyttävän yhdennäköisiksi pojiksi. Heidät erotti vain hiusten ja vaatteiden perusteella! Vilho on punahiuksinen ja Viljami vaalea.

Perheen vanhin poika, Mikael, kasvoi komeaksi pojaksi hänkin. Tuollaisella nöpönenällä ja hymyllä hurmattaisiin koko kylä!

Elinakin vanheni teiniksi. Hänestä tuli aivan ihastuttavan kaunis punaisine, vallattomine kiharineen sekä pähkinänruskeine silmineen.

Taunola:

Heidänkin kaksospoikansa lapsina ollessaan muistuttivat toisiaan huomattavan paljon! Jopa hiukset ovat saman väriset.. Petterin erottaa Pietarista ainoastaan nenänsä perusteella. Pietari on keltapukuinen poika.

Talon neiti, Amanda, vanheni myös. Hän muistuttaa aika lailla edesmennyttä isäänsä, somaksi voi häntäkin kutsua.
____________________________________________________
Siinä he sitten olivat. Kommentteja, kiitos! (:

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva että tuli taas jatkoa n_n

Yvonnesta tuli tosi nätti ja monesta muustakin kivan näköinen. Toivottavasti jatkoa tulee taas pian :>

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kaikista tuli tosiaan nättejä, kiva kun tää kasvu-osa vihdoin tuli. Toivottavasti pian tulee jatkoa muutenkin!<3

Anonyymi kirjoitti...

"Siskojensa tapaan myös pikkuinen Henrik kasvoi pojaksi" on varsin mielenkintoinen lause. Muuten ei mitään huomautettavaa, sieviä simejä.