_______________________________________________________________
Eletään viktoriaanista aikakautta. Kauan sitten, joskus keskiajalla, Kielonmutka oli yksi suurimmista satamakaupungeista vuosikausiin. Kielonmutka kuitenkin autioitui ruton iskiessä siihen, ja viedessään myös lähikylä Sumulaakson mukanaan. Kielonmutka kuitenkin päätettiin asuttaa uudelleen, ja kohottaa se uuteen loistoonsa. Siihen tarvitaan kuitenkin paljon työtä itse kuninkaallisilta, kreiveiltä, herttuoilta, kauppiailta sekä tavallisilta talonpojilta.
Tässä ovat itse kuninkaalliset, rouva Arabella Kielo sekä miehensä herra Carl Kielo. He ovat silmiinpistävän rakastuneita toisiinsa, vaikka perheessä asiat eivät aina sujukaan, kuin pitäisi. Carl nimittäin on hyvin suosionhaluinen, eikä hänellä ole yleensä kovin paljon aikaa vaimolleen. Arabella taas janoaa romantiikkaa, ja toivoisi olevansa vapaa pelehtimään 20 eri miehen kanssa. Se olisi hänen toiveidensa täyttymys. Toki hänelle kelpaisi myös miehensä yksinomistettu rakkaus hänelle, mutta Carl on enemmän kiinnostunut alamaistensa suosion voittamisesta, varsinkin sen kauniin ruhtinattaren.. Hovin ylhäisöneiti, kuningattaren hovineito ja taloudenhoitajatar, neiti Kaarlontytär, taas väheksyy kuningatarta avoimesti. Häntä ärsyttää, ettei nuori kuningatar tyydy miehensä rakkauteen, vaan janoaa lisää. Jos hän olisi kuningatar, Carlin puoliso, hän pysyisi ikuisesti uskollisena miehelleen. Siispä kuningattaresta on päästävä eroon..
Tässä on kuninkaallinen kartano. Se on hieman keskeneräinen, eivätkä arvoisat kuninkaalliset voi asua siinä kovin kauaa. Se on nimittäin aivan liian pieni yleisesti suurelle jälkikasvulle, jota tosin kuningatar Arabella kammoaa. Hänen solakka vartensa ei olisi monen raskauden jälkeen enää niin himoittava!
Tässä taasen on Kielonmutkan maallista mammonaa kaipaava ruhtinas Gavin Bellin ja romantiikkatavoitteinen ruhtinatar Aleksandra Bellin. Rahanhimoinen Gavin ei ole kiinnostunut romantiikasta, vaan janoaa niin paljon rahaa, kuin mahdollista. Hän nai Sandrankin vain rahanhimossaan, sillä Sandra oli Niittyvuonon vapaaherra Solisin ainut tytär. Ei tosin Sandrakaan ole kiinnostunut miehestään, hän haluaisi palata synnyinkaupunkiinsa ja tavata rakastajiaan. Mutta hänen rahanhimoinen lurjusmiehensä oli kahlinnut hänet typerään linnaansa.
Ja perheestä toiseen. Kuvassa on Kielonmutkan epäillysti innokkain tähtitieteilijä, herttua Aleksanteri Prewett tiukkasuisen, mammonatavoitteisen vaimonsa herttuatar Aurora Prewettin kanssa. Aurora haluaisi miehensä olevan kunnianhimoinen, kaupungin asioista päättävän miehen kaltainen, ei tuollainen tossun alla elelevä vätys. Mutta ehkäpä Aurorankin pitäisi välillä höllätä nutturaansa?
Tässä taas on epäilemättä koko Kielonmutkan onnellisin pari, kauppias Aleksi Ruusulaakso rakkaansa kauppiaanvaimo Margareeta Ruusulaakson kanssa. He pitävät pystyssä sekatavarakauppaa, jossa myydään tuoreita leipiä, kakkuja, vaatteita, hevosia ja muita tarvikkeita. He molemmat haaveilevat monilapsisesta perheestä, jonka lapsista kuusi menisi naimisiin. Aleksi ei osaa arvostaa laihoja naisia, kuten esimerkiksi sairaalloisen laihaa kunigatartaan. Hänen mielestään muodot ovat parasta naisessa. Hän inhoaa myös meikkiä, jota aatelisnaiset tuputtavat kasvoihinsa näyttääkseen nuoremmilta. Hänen mielestään Margareeta edustaa kauneutta punasine hiuksineen ja aitoine hymyineen.
Onnellisista onnettomiin. Tämä perhe edustaa talonpoikaistoa. Risto Taunola on viinaan ja naisiinmenevä pettäjä, joka himoitsee naisia. Ei ole väliä, onko petikumppani aatelinen vai porvaristolainen, kunhan on kaunis! Hän lyö humalassa hentoa ja ujoa vaimoaan, joka haluaisi lapsia ja kunnollisen aviomiehen. Hän haaveilee komeasta kuninkaasta, ja toivoo tämän rakastuvan itseensä. Miina, vaimo siis, on noidille sukua, ja täyttää seuraavalla viikolla 18, jolloin hänenkin piilevien taitojensa pitäisi paljastua. Mitä tämä koko elämänsä ajan sorrettu tyttö tekisikään, jos saisi haltuunsa kunnioitetut ja jopa pelätyt voimansa?
-------------------------------------------------------------------------------------
'Oikea' jakso saapuu aika nopeasti, toivon ainakin. Kommentoikaa, mitä piditte alusta ja sivujen ulkonäöstä ja sen toimivuudesta. Haluan tietää, että ainakin joku lukee tätä! :)
6 kommenttia:
Ihana alku! Tarinan henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja itse sivu hyvin toimiva, tekstiä ei tarvitse huonojen sivujen tapaan maalata.
Minusta saat vakioseuraajan!
*Odottaa varsinaista tarinaa innoissaan*
Kiva, että teit uuden legacyn. Alku näyttää todella mukavalta. Viimeisenä esitelty perhe (nimi ei jäänyt mieleen) tulee varmaankin olemaan lempparini. =) Tykkään simien ihmissuihteiden sotkemisesta. Ähä. x) Mutta, tulen kyllä uudestaankin. Toivottavasti jatkoa tulee pian. Ai joo, yksi kysymys jäi vaivaamaan. Kuinka vanha olet? =) Ei muuta tällä kertaa! Näkemisiin!
Voi, ihana alku! Mukavaa, kun aikakausi on eri kuin keskiaika. Tarinasta tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen ja sinun päivitysinnollasi varmasti saamme nauttia Kielonmutkan tapahtumista useinkin. (:
Mukavalta kuulostaa, jään jatkoa odottelemaan...
Joo, jatkoa tulee varmaankin tänään, en tiedä oikein et miten ehdin pelata. Jos ei tänään, niin sitten huomenna viimeistään! Eli, kysyn nyt teiltä vielä kysymyksen, että olisiko hyvä niin, että yhdessä jaksossa seurattaisiin vähän jokaisen perheen elämää, vai että yhdessä jakossa seurattaisiin aika paljon yhden perheen elämää? Ja Catty, arvaapas.=D
Minusta voisi tulla suht. paljon yhdessä jaksossa. Silloin toki päivitystahtikin luultavasti harvenisi, mutta kuitenkin semmoinen kuitenkin miellyttäisi minua ainakin enemmän. (:
Lähetä kommentti