Osa 13 - Hankaluudet viipyvät vain oman aikansa verran

Kiitos Rilanalle otsikosta!

- Rakas vaimoni, olen niin onnellinen, kun pystyit antamaan minulle anteeksi. Olen niin pahoillani tapahtuneesta, niin pahoillani. En olisi koskaan saanut loukata sinua niin!
- Aleksanteri, olen antanut sinulle täysin anteeksi, onhan meillä nyt yhteinen lapsi, vielä perillinen! Hänestä tulee hyvä puoliso vaikkapa kuninkaan tyttärelle tai sitten Bellinien kaksosille.

Aurora oli ehkä anteeksiantanut miehelleen, mutta Katri-sisäkölle ei todellakaan. Päinvastoin, hän yritti teettää Katrilla turhia töitä, hän käski tyttöparkaa harjaamaan hänen punaiset kiharansa, silittämään vastaanottosalin verhot, kastelemaan kukkia, hoitamaan Kaarloa vaikka Katrin oma lapsi, Liina, itkisi kehdossaan sydäntäraastavasti. Aurora halusi antaa Katrille opetuksen.

Mutta Katripa ei siitä paljoa välittänyt: hellät hetket Aleksanterin kanssa jatkuivat Auroran selän takana.

Mutta kyllä Auroran opetus meni perille ainakin jollain tasolla; Katrin sydäntä särki katsoa omaa, kärsivää lastaan. Hän ei saanut hetkiä Liinan kanssa muulloin, kun yöllä. Päivällä oli askareet, lomapäivinä Auroran ollessa poissa kotoaan, oli Aleksanterin ja Katrin tapaamishetket. Öisin, töidensä päätyttyä, Katri tunsi valtavaa syyllisyyttä katsoessaan pientä, avutonta tytärtään.

Mutta ei Katri lapsensa tilalle oikein mitään voinut. Työtaakkaa lisäsi kissa Elisabet, jonka jätöksiä Katri sai siivoilla ja ruoka-annoksia valmistaa. Kuinka kauan tällaista vielä jatkuisi?

Asia ei vieläkään helpottunut, päinvastoin. Kun perillinen, Kaarlo, kasvoi työtäteettäväksi taaperoksi, alkoi Katrin mitta olla lähes täysi. Kuinka hän voisi hoitaa siivouksen, ruoanlaiton, Kaarlon hoidon, tämän opettamisen sekä oman lapsensa hoidon? Kaarlon syntymäpäivät olivat prameaakin prameammat, tarjolla oli alkuruoaksi salaattia, pääruoaksi lohta ja kuorrutettua hummeria ja vielä jälkiruoaksi liekitettyjä ohukaisia ja täytekakkua. Ja yllätys yllätys, Katri sai leipoa ja valmistaa kaiken.

Illalla Kaarlon hienojen juhlien oli myös Liinan aika kasvaa kaikessa hiljaisuudessa muun talon jo nukkuessa. Liinasta kasvoi kiltti, ujo sekä toimelias tyttönen, josta saataisiin hieman vanhettuaan hyvä piika.

Kaiken työnsä keskellä alkoi Katri menettää järkeään.

"Miksi juuri minä? Miksi olen joutunut orjaksi tällaiseen paikkaan? Miksi en voi olla yhtä arvokas, kuin herttua ja herttuatar? Miksi minun lastani odottaa samanlainen elämä kuin minulla? Miksei hän voi itse vaikuttaa siihen? Miksi?"

Herttua, joka vielä välitti Katrin hyvinvoinnista, huomasi palvelijattarensa ahdingon, ja palkkasi Kaarlolle oman hoitajattaren, neiti Pulliaisen, jonka vastuulla oli Kaarlon ja mahdollisen tulevan jälkikasvun hoito. Näin Katri pääsi hieman vapaalle rankkaakin rankemmasta elämästään. Ehkä maailma ei olekkaan niin läpeensä paha.

-----------------------------------------------------------------------------

Kiitos lukemisesta! Raapustathan puumerkkisi kommentteihin, jotta saisin tietää kuinka moni lukee tätä tarinaa. Kiitos paljon!

Osa 12 - Juonia, juonia, mutta kuinka ovelia?

Tämä jakso on epäitsekkäälle Rilanalle.

"Huhhuh, olipa se todentuntuinen uni. Melkeinpä uskoin itsekin voivani hallita ruhtinattaren elämää! Mutta se ihana uni on jo ohi, ja kohta minun pitää herätä aamuaskareiden tekoon."

Mutta Anjapa päätti hieman vielä nukkua aamiaisen teon jälkeen. Ruhtinas ja ruhtinatar palasivat ruokailtuaan arkihuoneeseen, ja nähdessään, kuinka epäsiistiksi Anja oli sen jättänyt, ruhtinatar melkein pyörtyi, eihän hänen talossaan tällaista suvaittu! Asiaan olisi tehtävä muutos.

Mutta oli Anjalla silti työ kesken: lapsien hoito! Hän todella rakasti lapsia, varsinkin Yvonnea. Hän toivoi Yvonnelle kaikkea hyvää, ja päätti jättää perheen rauhaan. Jos niinkin kauheille ihmisille kuin Aleksandralle ja Gavinille siunautui jotain näin ihanaa, oli myös vanhempien olla jossain määrissä kunnon ihmisiä.

Mutta Anja uupui silti joka ilta, kun päivän - tarkoitan vuorokauden - askareista oli tehty vain pienehkö osa. Ja eräänä iltana ruhtinatar sai tarpeekseen.

- SISÄKKÖ! Herranjestas, mitä sinä teet keskellä yötä makuuhuoneistossamme? Menehän nyt, onko jotain vialla? kysyi ruhtinatar erittäin ärtyneenä, mutta vastausta hän ei saanut, sillä Anja oli nukahtanut seisaalleen.

Niinpä aamulla ruhtinatar otti asian puheeksi, ja yhteistuumin ruhtinaan kanssa he päättivät käskeä Anjaa etsimään itselleen aputyttö, joka huolehtisi ruoanlaitosta, tiskauksesta ja alakerran siistimisestä. Anja oli iloinen saamastaan helpotuksesta, ja menikin heti aamusta torille etsimään aputyttöä. Sellainen löytyi nopeasti, ja vielä hyvätapainen ja osaavainen!

Aamu Mäkinen oli tytön nimi. Hän oli hyvin köyhästä perheestä, ja käyttääkin kaikki ansaitsemansa rahat seitsenpäiseen perheeseensä. Aamu oli hyvin taitava ruoanlaitossa, hän osasi tehdä ruhtinatarelle sopivia kevyitä lounaita, ja ruhtinaalle luontaisia raskaita pihviannoksia illallisiksi.

Mutta pelkästään ruoanlaittoa ei Aamu harjoittanut. Hän oli Anjan tapaan kiintynyt kaksosiin, hänkin erityisesti Yvonneen. Kun ei ollut muita juoksevia kiireitä, eikä Anja ollut valvomassa, opetti Aamu tytöille kaikkia elämässä tarvittavia taitoja, muun muassa kävelemisen ja puhumisen jalot taidot. Hän myös opetti Yvonnea syömään hienojen neitien lailla. Mutta hieman mielenvikainen Anja oli huomannut Aamun viihtyvän liiankin hyvin hänen Yvonnensa kanssa. Miten tuo tytönheitukka kehtasi oikein mielistellä tulevaa perijätärtä, vaikka tiesi aivan hyvin, että Anja rakasti Yvonnea paljon enemmän? Yrittikö Aamu heilauttaa Anjan talon palvelusjohtoportaalta? Anjan olisi pakko pysäyttää Aamu, ennen kuin mitään ehtisi tapahtua. Mutta miten?

--------------------------------------

Pahoittelen syvästi tämän jakson

a) lyhyyttä

b) tekstin köykäisyyttä

Perustelen seikkoja sillä, että perheessä ei oikein tapahtunut mitään, ja aikaraja kun on, ei siinä hirveitä juonia voi alkaa väsäilemään. Tulevaisuudessa, tulevaisuudessa...

Muisithan jo raapustaa kommentin! Kiitos, jos kirjoitit.

Osa 11 - Yhtä vuoristorataa

Hessulivei, tässä jaksossa seurataan kuninkaallisten elämää, joka tuntuu olevan yhtä vuoristorataa.

- Auuh! Sisäkkö, tuo arkiasuni. En voi synnyttää tässä! Ja tuo se puku nopeasti! Vauva syntyy kohta!

Hermostunut sisäkkö pinkaisi kuningattaren pukeutumishuoneeseen, nappasi silkkipuvun ja pinkaisi takaisin synnyttävän Arabellan luo. Puku ehdittiin juuri ja juuri vaihtaa ennen tytön syntymistä. Tyttären nimeksi annettiin Maria Elisabet.

Maria ehdittiin antaa kauhistuneelle sisäkölle ennen toisen lapsen syntymää.

- Joudun kokeman tämän kahdesti! Voi, auttakaa! kiljui Arabella miehensä rukoillessa suurempia voimia vaimonsa avuksi.

Mutta pian toisen synnytyksen aiheuttama tuska oli poissa, ja onnellisen kuningattaren sylissä lepäsi kruununperillinen Frans Josef.

- Kuulehan, Arabella. Olen hyvin onnellinen syntyneestä perillisestä, Fransista. Mutta hän ja Maria ovat heikkoja; tohtori Seesbergin mukaan he eivät pakosti selviä tulevasta talvesta. Vaikka tämä kuulostaa sydämettömältä, tarvitsemme toisenkin pojan, terveen sellaisen.

- Kuulin kyllä Seesburgin sanat, ja olen kanssasi samaa mieltä.

- Voi pientä Odettea! Sinä synnyit ensimmäisenä, mutta silti on sinun luovutettava etuoikeutesi ja -asemasi veljellesi. Rakastan sinua valtavasti, Odette!

Arabellan äidinvaistot heräsivät kaksosten syntymän jälkeen hänen nähdessään, kuinka pieniä Frans ja Maria olivatkaan. Yöllä, jos hän kuuli vauvan vaimeaa itkua, hän hiipi hiljaa kehtojen luo, ja tuuditti vauvat takaisin uneen.

Seuraavana aamuna oli Arabella menossa Odetten kanssa ulos pihamaalle. Odettea hakiessaan Arabella tunsi hirvittävää kipua vatsassaan. Mitä oikein oli tekeilä?

- Carl! Tule tänne, minuun sattuu, tuo hovitohtori Seesburg myös.. Jotain on vialla!

"Eihän se vauva voi olla? Olen kyllä raskaana, mutta eihän vauva vielä voi syntyä? Mikä oikein on vialla?"

Arabella sai kysymyksiinsä tohtorin saavuttua vastauksen. Hän oli menettänyt lapsensa.

"Voi ei! Minä todella opin pitämään lapsista! Ja nyt pikkuiseni on.. kuollut. Ja Seesburgin mielestä on todennäköistä, etten voi saada enempää lapsia!" itki Arabella lohduttomasti kuullessaan tohtorin arvion.

- Kultaseni, kaikki kääntyy parhain päin. Vaikket voisikaan saada enää lapsia, meillä on silti kolme! Ja kyllä Frans-Josef ja Maria Elisabet selviävät, olen siitä varma. Ymmärrän kyllä, jos et jaksa alkaa vielä suunnittelemaan Fransin juhlia, minä voin tehdä sen. Menehän nyt lepäämään rauhassa, kaikki järjestyy.

- Kiitos, Carl, Arabella sanoi apeana miehelleen tämän rutistaessa vaimoaan itseään vasten.

"Mikään ei järjesty. Menetin juuri pikkuiseni, ei elämässä ole enää mitään mieltä."

Jätämme Carlin suunnittelemaan poikansa juhlia, ja Arabellan makuuhuoneeseensa miettimään elämän tarkoitusta. Kuinka hänelle käy?

Lukijat, raapustattehan kommenttinne, sillä kommentteja on mukava lukea, sekä ne antavat voimia kirjoittamiseen. Kiitos.

Väliekstra: Keitä he ovat?

Elikkäs tämä 'osa' on sellainen välieksta, joka on välttämätön luettava jatkon kannalta. Tässä nimittäin esitellään kokonaan uusi perhe! Tätä perhettä emme näin alussa seuraa, jätämme heidän muhimaan, kunnes aika on kypsä. Kuitenkin esittelen heidät. Kiitos ihanalle Rilanalle, joka auttoi minua keksimään näille uusille henkilöille ihastuttavat nimet! Ja kiitos myös hänen Pettämättömälle Kirjalleen.


Tämä kaunis, suippokorvainen, pitkäripsinen neito on nimeltään Chiromel. Chiromel on vanhempiensa ainut lapsi, joka on perinyt pitkän sukunsa piirteet: suipot korvat, kimaltelevat, jäänsiniset silmät, hennon vartalon, pitkät ripset sekä ovelan mielen. Mutta mitä Chiromelin kaltainen olento oikein tekee Kielonmutkan kaltaisessa paikassa?

Ereth on Chiromelin aviomies. Ereth on Chiromelin pikkupikkuserkku, eli he ovat sukua toisilleen. Kaikki Erethin ja Chiromelin kaltaiset asuvat yhdessä, avioituvat sukuhaarojen kautta, jotta samanlaisuus säilyisi. Erethillä on oman sukuhaaransa piirteet: ystävällinen hymy, pistävät, jäänsiniset silmät sekä mustaakin mustemmat hiukset. Ereth ja Chiromel ovat olleet naimisissa vain hetken, mutta he ovat tunteneet toisensa vauvaiästä saakka. Tällä hetkellä Chiromel odottaa Erethin lasta, jonka on määrä syntyä pian, aivan näinä päivinä.

Nyt saitte maistiaisen tulevasta, siitä, mitä tulee tapahtumaan piakkoin. Jatkon tulemisessa saattaapi hieman kestää, viikonloppuna saattaa tulla jotain, mutta sitten tulee ainakin muutaman päivän tauko, minulla on urheiluluokalle pyrkimistestit, jotka luultavasti vievät kaiken voiman ja ylimääräisen ajan, jota mahdollisesti koulukiireiltä jää.

Olethan ystävällinen, ja kommentoit. Kiitos.

Osa 10 - Yllättäviä käänteitä

Tervetuloa takaisin Kielonmutkan elämän pariin, toivottavasti viihdytte.


Aamunkoiton valjetessa Miina purki turhautumisensa Riston uurnaan. Hän otti sen käteensä, ja tiputti sen maahan saaden tuhkan pöllyämään. Miina polki itkien uurnaa, ja päätti unohtaa entisen elämänsä kokonaan, ja aloittaa alusta vauvan kanssa.

Rikottuaan uurnan Miina kokosi palaset ja tuhkan mustaan juuttisäkkiin, ja laittoi sen palamaan kaminaan. Nyt pöytä olisi puhdas, ja uusi elämä voisi alkaa.

Mutta onnettomuus seurasi onnea, ainakin Miinan tapauksessa. Kamiina syttyi tuleen! Oli sunnuntai-aamu, eikä lähistöllä ollut ketään, joka voisi auttaa. Mutta jotain olisi tehtävä, muutenhan Miina kuolisi syntymättömän lapsensa kanssa palavaan keittiöön.

Niinpä Miina juoksi ripeästi ulkona olevalle kaivolle, ja kantoi kaivolta niin monta saavillista vettä, kuin jaksoi kantaa. Onneksi hän sai omin voimin tulipalon sammumaan.

Mutta sen rasittamana ja stressaannuttamana alkoi Miinan synnytys.

- Auuh! Eikö kukaan kuule?! Pitääkö minun kestää tämä yksin? Minä en selviä tästä! hän huusi tuskasta uuden elämän pyrkiessä ulos tähänastisesta kodistaan.

Mutta pian se oli ohi, maailmaan syntyi uusi lapsi. Lapsukainen oli tyttö, ja Miina nimesi sen Amandaksi oman äitivainajansa mukaan. Tyttö oli Miinasta kaunein koko maailmassa, ja hän lupasi lapselleen pitää tästä huolta.

Lapsi kuitenkin jäi taka-alalle Miinan tavatessa komean kulkurin. Tämä kulkuri, Benjamin Lohela, oli kotoisin lähikaupunki Koivuvuonosta, josta Benjamin oli lähtenyt jo nuorena parempaa onnea etsimään menetettyään vanhempansa. Benjamin ja Miina ihastuivat toisiinsa, ja heistä tuli hyvät ystävykset. He juttelivat illalla yömyöhään, ja Benjaminin lähdettyä Miina saattoi huomata kauhukseen, että Amanda oli ollut monta tuntia likasessa kapalossa hänen huomaamattaan. Hän kapaloi lapsen äkkiä uudestaan, ja meni syöttämään nälkäistäkin nälkäisemmän tytön. Millainen äiti hän olikaan!

Yöllä Miina näki kauheita painajaisia, joissa hän itse epäonnistui. Monena yönä peräkkäin hän näki saman unen, jossa Amanda itki sydäntäraastavasti häkissä, jonne Miina oli hänet lukinnut ja avain oli kadonnut. Miina itse suuteli Benjaminia, eikä kuullut koko itkua. Huomattuaan Amandan tilan Miina koitti avata häkkiä, muttei saanut sitä irti ilman avainta.. Ja sama uni toistui joka yö.

Niinpä Miina otti ohjat käsiinsä, ja kertoi Benjaminille tunteistaan. Benjamin vastasi odotetulla tavalla, ja sen rohkaisemana Miina ehdotti yhteen muuttamista. Kulkuri kun oli, Benjamin oli enemmän kuin kiitollinen katosta pään päälle.

Pian Benjamin myös kosi, tosin ilman sormusta, mutta ei se Miinalle mitään merkinnyt. Hän vastasi myöntävästi, ja hyppäsi Benjaminin kaulaan itkien silkasta ilosta. Hän oli löytäyt elämänsä rakkauden!

Pian pienien häiden, joita oli todistamassa Margareeta ja Aleksi lapsineen, hyppäsi nuoripari uutukaiseen sänkyyn. Vihdoinkin koko elämänsä ajan onnettomana ollut Miina löysi parantavan rakkauden, joka ei loppuisi koskaan!

Näin löysi myös Miina onnen. Jätämme kyyhkyläiset rakkautensa pariin, ja ensi jaksossa saamme tietää kihelmöivään kysymykseen vastauksen; onko kruununperillinen syntynyt?

MUISTA KIRJOITTAA KOMMENTTI! (Tai kaksi. Tietysti kolmekin käy.)

Osa 9 - Kohtalo puuttuu peliin

Tittididii, olen tänään ahkera ja kirjoitan uuden osan. Eipä muuta. Iso kiitos Rilanalle, joka jaksoi keksiä osalle otsikon. Hahaa, Rilana. Teenki susta virallisen otsikoijan.
Viime osassa jäimme siihen, kun Margareetan synnytys alkoi. Luonnollisesti jatkamme siitä.

- Auuh! Tule auttamaan, senkin laiskiainen! Tee jotain!

Ei osannut Aleksi auttaa vaimoaan, mutta Margareeta synnytti ominkin voimin suloisen esikoispoikansa, Mikaelin. Margareetan nostaessa Mikaelia ilmaan, hän tunsi voimakkaan polton vatsassaan. Mitä oli oikein tapahtumassa?

Margareeta lykkäsi rauhallisen vauvan hymyilevän Aleksin syliin, kun toinen vauva teki tuloaan.

Tyttöhän sieltä tuli! Kaunis tyttö, vieläpä. Mikael oli saanut isänsä piirteet, kun taas tytär, joka nimettiin Elinaksi, sai kauniin äitinsä piirteet.

"Lapset ovat kyllä elämän suola. Täysin riippuvaisia vanhemmistaan. Oi, Elina on niin suloinen katsoessaan minuun ja kun hän takertuu sormeeni kiinni pienillä kätösillään, minusta tuntuu, kuin elämäni ei voisi olla täydellisempää, vaikka tiedän, ettei kaikki ole kohdallaan."

Nimittäin Margareeta on sairas. Hyvin sairas. Hänen keuhkonsa ovat huonossa kunnossa sekä hän on hyvin rasittunut. Margareeta ei ole kertonut Aleksille vielä mitään, eikä Aleksi osaa mitään arvaillakaan, niin kiinni hän on puodissaan, vaikka lupasikin vaimolleen auttaa tätä lastenhoidossa. Niin ei vaan käynyt.

Margareeta joutuu lastenhoidon, ruoanlaiton sekä ompelemisen lisäksi siivoamaan. Hän kuuraa yötämyöten likaisia ammeita sekä pöytiä, tiskaa lautasia ja mukeja. Yleensä Margareeta pääsee nukkumaan vasta puolenyön jälkeen, vaikka joutuukin heräämään ennen neljää aamiaista tekemään. Joskus Margareeta ei ehdi edes sänkyyn, vaan kuukahtaa lattialle, josta hän herää muutaman tunnin kuluttua tokkuraisena ja ärtyneenä. Hän väsyy helpommin keuhkokuumeen takia ja siksi hän tiuskii kaikille. "Kumpa Aleksi lopettaisi kauppansa," toivoo illasta toiseen puolikuollut Margareeta.

- Aleksi! Tule auttamaan! Koko keittiö tulvii! huusi Margareeta käheytyneellä äänellään ja päästi sitten ison aivastuksen.

"Miksi joudun tekemään kaiken itse? Eikö Aleksi tajua, että tällä hetkellä kontollani on kodin ylläpito sekä kahden lapsen hoito? Miksei Aleksi ymmärrä minua? Voi pääparkaani, taisin kolauttaa sen kunnolla laittiaan kuuratessani sitä.." Margareeta mietti hieroen päätänsä. Hänen olisi pitänyt saada olla ulkona kävelemässä ja kukkia keräämässä, mutta vielä mitä. Hän joutui kuuraamaan ja kuivaamaan lattioita! Margareeta oli laihtunut huimasti sairastuttuaan. Häntä ei enää edes tunnistanut samaksi, iloiseksi ja pullukaksi kotivaimoksi, jota hän oli Kielonmutkaan muuttaessaan vielä ollut. Tilalla oli vain varjo entisestä; ärtynyt, laiha ja stressaantunut kotiäiti.

Pian koitti syntymäpäivät. Ensin kasvoi Mikael, ja hän sai kun saikin isänsä jylhät kasvonpiirteet sekä omapäisen oinaan luonteen.

Veljensä jälkeen kasvoi Elina. Elinalle suotiin äitinsä kauniit piirteet, joita ei kylläkään enää erottanut huolenryppyjen joukosta. Elinasta kasvoi hyvin kiltti mutta vakava sekä siisti tyttö.

Miten käy Ruusulaaksojen? Ponnisteleeko sairauden rasittama Margareeta vieläkin kotitöiden ja lastenhoidon kanssa, vai tekeekö hän jotain radikaalia asioiden parantumisen suhteen?

Muistathan raapustaa kommentin, jotta väsynyt kirjottaja saisi lisää puhtia jatko-osien kirjoittamiseen!