9.2.2007

Osa 16 - Loistavaa elämää

Tervetuloa takaisin Kielonmutkan elämän pariin.


Arabella vetelehti kaikessa tylsyydessään sohvalla. Hän oli juuri käynyt kamarineitonsa Olgan kanssa sovittamassa uusia, upeita pukuja. Mitään tekemistä ei ollut. Lapsetkin nukkuivat, eikä lastensiiven ylihoitajatar paronitar Henriikka muutenkaan päästänyt Arabellaa lastensa luoksi. "Hoida sinä vain omat asiasi, keskity kuningattarena oloon, ole hyvä miehellesi, tee tehtäväsi.." mäkätti paronitar, mikäli Arabella halusi nähdä lapsensa tapaamisajan ulkopuolella. Toki Arabella olisi voinut vain käskeä paronitarta häipymään ja luovuttamaan avaimensa lastensiipeen, mutta kun paronittaren sanan takana seisoi Carlin äiti, suur-ruhtinatar Helene, joka kävi poikansa luona Arabellasta aivan liian usein. Kesken Arabellan tylsistelyhetken tapahtui jotain kummaa. Arabellaa alkoi yhtäkkiä oksettaa, ja kutsuttuaan hovitohtorin paikalle syy oli selvä.

Arabella kutsui miehensä kirjoituspöytänsä luota oleskeluhuoneeseen, jossa kertoi ällistyneelle miehelleen odottavansa lasta.
- Lasta?! Mutta sehän on ihanaa! Jouduit kärsimään niin, kun lapsemme kuoli.. Mutta ei puhuta siitä, hän lisäsi nähdessään kyyneleiden kohoavan Arabellan kauniille kasvoille. Arabella ei vieläkään ollut käsitellyt lapsensa menettämistä.
Paikatakseen erehdystään Carl alkoi touhottaa Arabellan ympärillä päättömän kukon lailla. Hän hyöri ja pyöri, silitteli vaimonsa vatsaa, hymyili ja osoitti rakkauttaan.

Tämä vauva todellakin paikkasi parin hieman tulehtuneet välit. Keskenmenon jälkeen Arabella ja Carl tuskin olivat puhuneet toisilleen, mutta nyt he viettivät helliä hetkiä toistensa kanssa koko ajan. Arabella toivoikin koko ajan uudestaan ja uudestaan, että Carl pitelisi häntä käsistä tai rutistelisi. Raskaus todella vaikutti Arabellan yleensä niin hillittyyn käyttäytymiseen.

Pian koitti kaksosten syntymäpäivät. Juhlissa oli paljon vieraita, ja Arabella ehtikin miehensä kanssa lupailla ruhtinaan ja ruhtinattaren lapsen, Yvonnen ja Carlin avioliittoa ruhtinattarelle, joka ainoana saapui edustamaan perhettään Gavinin ollessa sairaana.

Frans-Josef kasvoi, ja hän sai isänsä ulkopiirteet sekä luonteen.

Myös Maria Elisabeth kasvoi, ja hän sai kaksoisveljensä tapaan isänsä luonteen ja ulkonäön.

Kaksosten jälkeen kasvoi vielä Odette Aurelia. Arabella toivoi Odetesta kaunista lasta, kuten Odette olikin ollut taaperona.

Äidin toiveet kävivät toteen, ja Odetelle siunaantui äitinsä ulkonäkö. Tyhjäpäinenkään ei lapsosesta tullut, sillä pienenä oli jo aloitettu logiikan opiskelu paronittaren johdolla.

Odette oli myös varsin tyytyväinen huoneeseensa. Huoneesta oli yritetty tehdä tummasävyinen, mutta tämä päättäväinen ja itsepäinen neito laittoi suunnitelmille pisteen. Hänhän nimenomaan halusi vaalean ja marmorisen, jolloin sellainen siitä tehtäisiin!

Piakkoin alkoi Arabellan synnytys. Paikalle ehti ihmettelevä, lapseton paronitar sekä vanha sisäkkö, joiden avulla sai Arabella tällä kertaa suoriutua uuden elämän ulos päästämisestä.

Kaikki sujuikin hyvin, ja pian sai myös Carl kutsun tulla oven ulkopuolelta edestakas kävelemästä sisään, tervehtimään uupunutta, mutta onnellista vaimoaan, sekä poikaansa Henrikiä. Tuo lapsi todella yhdisti heitä.

Päivän parin synnytyksen jälkeen Arabella sai luvan mennä tervehtimään ulos tullutta vierasta. Ulos astuttuaan ja hovineidot karkotettuaan hänen henkensä salpaantui. Arabella käveli ripein askelin häntä odottavan naisen luo pelokkaana.
- Chiromel.. sanoi Arabella esittäen ylvästä, vaikka hänen vatsassaan lenteli miljoonia perhosia.
- Arabella, pitkästä aikaa, suippokorvainen ja jäänsinisilmäinen Chiromeliksi kutsuttu nainen sanoi nostaen toista, täydellisen muotoista, tummaa kulmakarvaansa ylemmäksi.
- Todella, viime tapaamisestamme onkin jo vuosia. Mikä sinut tänne tuo, Chiromel-kulta?
- Arabella, pyytäisin sinua jättämään viimeiseksi sanomasi sanan pois. Emme ole olleet ystäviä, lasketaanpas, neljään vuoteen. Ja muistat toki syyn, hmm, välirikkoomme. Sinä petit minut, saanen muistuttaa. Ja kappas vain, sen ansiosta kannatkin kruunua, kruunua, joka minun piti saada. Enkä ole vieläkään antanut sitä anteeksi. Joten olen varmasti oikeassa, kun oletan, että haluat mennä keskustelemaan asiasta sisälle? Kunhan ensin varmistat, ettei Carl ole siellä. Tiedäthän, Carl tuntee minut erinomaisesti, emmekä kumpikaan halua, että Carl tietää täällä olostani?
- Totta kai.. sanoi Arabella heikosti ja jatkoi: - Mennään Kuningattaren saliin, siellä saamme olla rauhassa.
-------------------------------------
Kommenttia!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana osa. Sinä käytät niin rikasta kieltä ja keksit jänniä lavastuksia. Persoonallisen näköisiä penskoja, muuten... :'D

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten kivan näköisiä muksuja. Varsinkin pikkuprinsessa on mielestäni ihanan persoonallisen näköinen. Kivoja juttuja keksit rikastuttamaan tarinaa.

Unknown kirjoitti...

Kiva osa! Itseasiassa kaikki osat ovat olleet ihania, mutten ole hiffannut kommentoida.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tuo Odette

Anonyymi kirjoitti...

Ihania käänteitä! Tekstisi on todella helppolukuista ja sujuvaa. Ja päivitätkin kovin useasti, joka on mahtava asia. Ei muuta kuin jatka samaan malliin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana osa! Odotan jo nyt seuraavaa..

sickhearts kirjoitti...

uu jännää... kuka tuo salaperäinen nainen on, jäin miettimään:) odotan seuravaa osaa:D jälleen kerran mahtavaa:)

Nana kirjoitti...

Luin nyt 8-16 osat putkeen pidettyäni tauon simitarinoiden lukemisesta.
Ihania osia kaikki, kuten tavallista.
Olet mahtava kirjoittaja...

Upeasti teet tätä tarinaa ja keksit juonenkäänteitä, odotan jo innolla ja jännityksellä, mitä seuraavaksi tapahtuu. :)