Osa 20 - Rakkautta vai silmänlumetta?

Lyhyt jakso, mutta paikkaan sen päivittämällä nyt tiheähkösti. Tavoitteena olisi saada naapuruston ekat lapset teineiksi ennen kuin saan Vuodenajat-lisärin. Mutta, palatkaamme Taunoloiden pariin.

Kaikkia naapuruston odottavia äitejä on vaivannut jokin, sillä kukaan heistä ei ole synnyttänyt ajallaan, vaan päivän myöhässä. Niinpä Miinakin sai kantaa tulevaa lastaan pikkiriikkisen kauemmin. Miina oli lapsensa lisäksi ollut huolissaan muistakin asioista; Benjamin oli alkanut käyttäytyä oudosti, ihan kuin salaillen jotain. Kaikkihan vaikutti vielä niin selvältä viikko sitten, miksi nyt olisi toisin? Mutta, nykyhetkeen. Benjamin oli ulkona Amandan kanssa, kun synnytys alkoi. Synnytys oli kivulias, ja tuskanhiki helmeilikin jo Miinan otsalla saaden pitkästä aikaa puhtaat hiukset liimautumaan otsaan.
Miina sai Benjaminin luokseen juuri, kun poikavauva syntyi. Pojalle annettiin nimeksi Pietari Benjaminin toiveiden mukaan. Benjamin itse oli hieman hätääntynyt: tässä olisi Henriikkilän puoliperijä! Tyttö olisi ollut vaarattomampi, tyttöjä kun Henriikkilä ei hallitsijoiksi kelpuuttanut. Miinalle olisi kerrottava pian kaikki. Kaikki Nettiinasta.

Benjaminin miettiessä toimintasuunnitelmaa Pietari sylissään alkoi Miina kiemurrella uudestaan tuskissaan. Toinen vauva? Benjamin alkoi tuntea yhä suurempaa pakokauhua; tähän hän ei ollut varautunut!

Ja niin Miina sai hieman täriseville, hiestä helmeileville käsivarsilleen toisen pojan, Petterin. Hetki oli Miinalle sanoinkuvaamaton; hän ei Amandan syntyessä tuntenut oikeastaan minkäänlaista riemua osittain yksinäisen tilanteensa takia, mutta nyt hän oli haljeta riemusta. "Kunhan vain Margareeta kuulisi!"

Vaikka Pietari ja Petteri olivatkin rauhallisia Amandan vauva-aikaan verrattuna, tuottivat he paljon unettomia öitä ja itkuisia iltoja. Amandakaan ei ollut uhmaiässään mikään helppo lapsi: milloin hän vaati huomiota, milloin hän rääkyi äitiään. Benjaminista ei ollut apua, tämä vain jupisi itsekseen, ja aloitti vaikeana keskustelun Miinan kanssa, mutta lopetti sen tykkänään ensimmäisen sanan pukahdettuaan. Miinalla ei ollut aikaa vatvoa Benjaminin käytöstä, sillä lapset ja koti tuottivat paljon töitä, varsinkin nyt, kun Benjamin ei laittanut tikkua ristiin minkään eteen.

Benjaminilla oli nimittäin paljon mietittävää. Palatkaamme hänen muistoihinsa, muistoihin, jotka tapahtuivat hänen muuttaessaan nykyiseen kotiinsa.

"Siinä päivässä ei todentotta ollut järjen hiventäkään. Olinhan juuri löytänyt ihanimman naisen, naisen, jota rakastin koko sydämestäni. Tai ainakin luulin rakastavani." Benjamin muisteli kyyneleen vierähtäessä katkerasti silmänurkasta poskelle. "Vaimoni tuli sinne, nuori ja kaunis Nettiina. Hän oli löytänyt piilopaikkani ystävieni avulla. Ne kirotut! Hän vain marssi ulos luokseni, ja nosti kissan saman tien pöydälle. Nettiina kertoi olevansa raskaana minulle, minulle, joka meni juuri rakastumaan päätä pahkaa köyhään, huonotapaiseen tytönheitukkaan, joka oli juuri miehensä menettänyt. Nettiina halasi minua, ja odotti minun hihkuvan riemusta. Tottakai olin pohjimmiltani iloinen, eihän mies nyt joka päivä kuule saavansa lapsen! En siis vastustellut, kun Nettiina sanoi rakastavansa minua, ja haluavansa viettää yön minun kanssani." Benjamin jatkoi mietteitään hieroen kovakouraisesti ohimoitaan yrittäen saada kaiken peruuntumaan. Niin paon linnasta, kuin Miinan tapaamisen. Nettiina olisi silloin vielä täällä.

"Vastasin myöntyvästi Nettiinan pyyntöön, ja niin me suutelimme, suutelimme ja suutelimme. Yhtäkkiä heräsin kuin unesta, ja muistin olevani merkitty toiselle naiselle. Naiselle, jota kuvittelin rakastavani yli kaiken. Tuudittauduin siihen. Muistellessani Nettiinan kauniita kasvoja tajuan, että Nettiina oli se nainen, jota rakastin. Rakastan vieläkin, muistoissani. Hätistin Nettiinan äkkiä pois kertoen, etten rakastanut häntä enää. Ja niin vaimoni juoksi itkien takaisin majataloon. Kahden päivän kuluttua sain ystäviltäni kirjeen, joka oli kyynelten kastelema. Nettiina oli matkallaan majataloon hypännyt hevosten alle huutaen rakkauden olevan petollista. Minä tapoin rakastamani naisen. Kuinka voin koskaan enää katsoa Miinaan päin, kun tiedän pettäneeni häntä niin, ja tietoisesti rakastaen toista koko ajan?" Benjamin mietti katsellessaan huuruisesta ikkunasta Miinaa, joka syötti lapsiaan. Rakkaus todella oli petollista.

_________________________

Kommenttia, rakkaat lukijat!